Ylöjärven kaupunki on aloittamassa Siltatien alueen viidennen vaiheen kaavoittamisen. Viljakkalantien länsipuolelle ja Viisajärven eteläpuolelle kaavoitetaan rivakkaan tahtiin noin tuhannen asukkaan pientaloalue pääosin kaupungin omistamalle maalle.
Pari kilometriä valtatien kolme ja kantatien 65 risteyksen pohjoispuolella sijaitseva 37 hehtaarin laajuinen alue on rakentamatonta ja asemakaavoittamatonta metsätalousmaata. Alueen asemakaava on tarkoitus hyväksyä kaupunginvaltuustossa maaliskuussa.
Asuinalueesta on määrä tulla tiivis pientalovaltainen alue, joka hyödyntää joukkoliikennettä. Alueen pohjoispuolelle on osoitettu seudullisesti merkittävä virkistysalue.
Rautatien ja Viljakkalantien välisen Siltatien alueen kaikkiaan kuudesta kaava-alueesta kahdelle on jo saatu lainvoimainen asemakaava ja kolmas kaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa maanantaina. Alue, jonka kaavoitusta nyt ollaan aloittamassa, sijoittuu aiempien kaava-alueiden koillispuolelle.
Kaava-alueella sijaitsi aiemmin kaatopaikka. Aluetta kunnostettiin vuonna 2012. Alueen pintavesiä ja pohjavesiä on tarkkailtu määperän kunnostuksen jälkeen.
Uuden kaava-alueen kaavoitusprosessin alkuun laittaminen on alkavalla viikolla käsittelyssä ympäristölautakunnassa.