Sastamalan kaupungin tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki ovat huolissaan runsaat pari viikkoa sitten rikki ajetun Vammaksen sillan kohtalosta. Sastamalantien eli Hämeenkyrön ja Keikyän välisen seututien ylittävän 42 metriä pitkän teräsbetonisillan esijännitys ei näet enää toimi suunnitellusti kohdassa, johon ali kulkenut ja paikalta paennut hyvin korkea kuljetus osui.
Silta on nyt poissa käytöstä määräämättömän ajan. Poissa laskuista ei ole sekään vaihtoehto, että siltaa ei enää voida ottaa käyttöön. Selvitys sillan kunnosta on tehtävä huolella ja aikaa säästämättä, sillä esijännitetty silta on rakenteena hyvin harvinainen. Rakenteen asiantuntijoita on vähän.
Esijännitetty rakenne on jännitetty vaijeripunoksella. Sen jälkeen on valettu betonirakenne. Nyt jännite on lauennut iskukohdasta betonirakenteen vaurioiduttua ja vaijeripunoksen tultua esiin.
Sastamalan kaupunki ja poliisi ovat edelleen hyvin kiinnostuneita kaikista sillan vaurioitumiseen liittyvistä vihjeistä. Sillan alla on tilaa hyvinkin viisi metriä, joten aivan mitätön kuljetus ei siltaan osunut.
Varikonkadun silta ikääntyy
Sastamalan kaupunki joutunee varautumaan myös Varikonkadun suuren ajoneuvosillan peruskorjaukseen lähivuosina. Kaupunki teettää 25000 eurolla erikoistarkastuksen Porin-radan ylittävään lähes 60 metriä pitkään ja noin 16 metriä leveään siltaan.
Vuonna 1980 rakennettu Varikonkadun silta on pidettävä jatkuvasti kunnossa, koska se on varsin merkittävä osa kaupungin sisäistä liikenneverkkoa.