Varhaiskasvatuksen virkaa tekevänä johtajana helmikuun alusta toiminut Jarmo Korhonen aloittaa vakituisessa virassa kolmen kuukauden kuluttua. 32-vuotias Korhonen on saanut johdettavakseen 180 työntekijän muodostaman organisaation, joka on osa kaupungin sivistystointa.
Jarmo Korhonen on päässyt olemaan mukana kaupungin palveluverkkoselvityksessä lähes alusta asti. Hän sanookin tulleensa virkaa tekeväksi varhaiskasvatusjohtajaksi oivaan aikaan.
– Olen ollut mukana pohjoisen alueen selvityksessä. Se antaa todella paljon pohjatietoa oman ajattelun perustaksi, hän toteaa ja uskoo, että sivistystoimen kokonaisuuden ja varhaiskasvatuksen arjen tunteminen kaupungin kaikilla äärillä ovat iso apu jatkossa.
Hän sanookin joutuvansa heti tutustumaan tilanteeseen varsin laajasti. Juuri nyt hänellä on vielä meneillään sen kartoittaminen, missä mennään. Sen myötä hahmottuu käsitys, mihin on syytä ryhtyä. Niinpä kannanottojen aika ei ole nyt.
Nopea urakehitys
Kaksi vuotta sitten lastentarhanopettajana Keskustan päiväkodissa aloittanut ja sitä ennen kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistossa opiskellut Korhonen ehti olla vain vuoden lastentarhanopettajana, ennen kuin hän aloitti elokuun alussa varhaiskasvatuksen aluejohtajana läntisellä alueella.
Puoli vuotta sen jälkeen hän johti jo kaupungin koko varhaiskasvatusta, joten oppimista on riittänyt ja riittää. Jarmo Korhonen sanoo tietävänsä, että hän ei tiedä kaikkia asioita parhaiten. Hän kuitenkin toivoo löytävänsä oikeat ihmiset viemään oikeita asioita eteenpäin.
– Haluan vastuuttaa henkilöstöä asioista. Toki minulla on lopullinen vastuu, mutta haluan olla yhteisön johtaja, joukkuepeliä pienen ikänsä pelannut Korhonen sanoo.
Hän pelasi Valepan liigajoukkueen liberona viisi vuotta ennen lopettamistaan. Lähtöjään hän on kuitenkin vaarojen Suomesta, Pielisen rannalta Nurmeksesta.
Työntekijät ratkaisevat
Jarmo Korhosella on johdettavanaan todella iso organisaatio, jonka vastuulla on noin tuhat lasta. Päiväkoteja on yksitoista ja perhepäivähoitajia useita kymmeniä.
Varhaiskasvatusjohtajan mukaan kaiken lähtökohta on työntekijä. Työntekijä määrittää sen, kuinka laadukasta varhaiskasvatus on.
Jarmo Korhonen sanoo, että hän ei voi kommunikoida kaikkien työntekijöiden kanssa, mutta johtamisorganisaatio on sitä varten, että asiat sujuvat silti sovitusti. Yhteisten pelisääntöjen rakentamisessa on edelleen kehitettävää.
Hän muistuttaa, että varhaiskasvatus elää samalla jatkuvan muutoksen aikaa. Viimeksi varhaiskasvatuslain muutos syksyllä toi uusia ohjeistuksia henkilökunnan koulutusvaateisiin. Korkeakoulutettujen määrä lisääntyy. Lisäksi viesti on ollut, että muutos jatkuu tulevinakin vuosina.
Oma muutoksensa on Sastamalassa ollut myös palvelusetelitoiminnan alkaminen viime elokuussa. Kaupungissa toimivat nyt yksityiset päiväkodit Touhola ja Norlandia Konsti. Kaupungin varhaiskasvatuksen ja näiden päiväkotien välisen yhteistyön on toimittava, koska laadunvalvonta on kaupungin vastuulla.
Jarmo Korhonen on kolmen alle kouluikäisen lapsen isä. Hän naurahtaakin olevansa myös varhaiskasvatuksen asiakas, joten hänellä on enemmän kuin yksi näkökulma varhaiskasvatukseen.