Sastamalan kaupungin vuosikymmeniä remontteja odottaneita vuokrataloja päästäneen vihdoin ensi vuonna korjaamaan. Kaupungin konserni- ja elinvoimajaosto saa alkavalla viikolla esityksen vuokrataloyhtiön kolmen miljoonan euron investointilainan takaamisesta.
Mikäli jaosto ja sen jälkeen kaupunginhallitus päätyvät lainan takaamiseen, voi Sastamalan vuokratalot Oy ryhtyä toimenpiteisiin jatkuvasti kasvavan korjausvelan kurissa pitämiseksi. Korjausvelkaa eli ajallaan tekemättä jätettyjä peruskorjauksia on nyt yli kolme miljoonaa euroa. Kaupungin kokonaan omistama yhtiö on suunnitellut investoivansa tämän ja kahden seuraavan vuoden aikana yhteensä 3,3 miljoonaa euroa.
Mikäli kaupunki päätyy pitämään vuokrataloyhtiönsä asunnot asuttavassa kunnossa ja siis takaamaan lainan, ryhdytään ensimmäisiä korjausinvestointeja suunnittelemaan välittömästi, kun takauspäätös on tehty. Talven aikana ovat vuorossa kilpailutukset. Töihin päästäisiin keväällä ilmojen lämmittyä.
Korjauslistalla on muun muassa kattokorjauksia, lämminvesivaraajia, lämmönvaihtimia, lukitusten muutoksia ja elementtisaumojen korjauksia. Useimmat kiireellisimmistä töistä on mielekästä tehdä vuoden lämpiminä kuukausina.
Edessä on ennemmin tai myöhemmin myös asuntokohtaisten vesimittarien asentaminen talokohtaisten mittarien tilalle. Muutosta edellyttää Euroopan unionin direktiivi.
Vuokrataloyhtiön hallintaan jää noin 500 asuntoa, kun Marttilasta puratetaan kaksi kerrostaloa. Äetsässä ja Suodenniemellä on myyty kummassakin yksi kerrostalo. Omistajaa ovat vaihtaneet niin Harju Pehulassa kuin pienkerrostalo Huida Suodenniemen keskustassa.
Sastamalan Vuokratalot Oy on ottamassa peruskorjauksiin käytettävän lainan Kuntarahoitus Oyj:ltä. Laina-aika on 25 vuotta. Ensimmäisessä vaiheessa lainaa nostetaan miljoona euroa, mikäli kaupunki sitoutuu takaukseen. Kaupunki perii takauksesta vuotuisen 0,3 prosentin takausprovision.
Kaupungin on annettava aina erikseen suostumuksensa lainan osanostoihin. Suostumus annetaan vuokrataloyhtiön antamien selvitysten perusteella. Selvityksiä vaaditaan muun muassa korjausinvestointien etenemisestä ja seuraavan korjausvaiheen toteutuksesta.
Takaamalla vuokrataloyhtiön lainan kaupunki pyrkii varmistamaan vuokra-asuntojen riittävän tarjonnan paikkakunnalla. Tehdyn selvityksen mukaan kaupungin alueella ei ole riittävästi vuokra-asuntoja ilman vuokrataloyhtiön asuntoja.
![](https://www.puheenaiheet.fi/wp-content/uploads/2020/07/nurinpoystysohva.jpg)
![](https://www.puheenaiheet.fi/wp-content/uploads/2020/07/nurinvihrea.jpg)