Tampereen kaupunkiseudun kuntien päätös olla hyväksymättä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hinnankorotuksia piti, kun kuntayhtymän valtuusto kokoontui talouarviokokoukseensa maanantaina. Niinpä valtaosan erikoissairaanhoidon palveluista tuottavan sairaanhoitopiirin budjetti hyväksyttiin sellaisena, että menot ovat 20 miljoonaa euroa tuloja suuremmat.
Monet kunnat olivat etukäteen velvoittaneet edustajansa toimimaan niin, että sairaanhoitopiirin alkuperäistä tarjousta korkeampia hintoja ei hyväksytä. Tämä johti siihen, että varsinkin viikonvaihteen ja maanantain aamupäivän vaikutusyritykset eivät onnistuneet. Yhtymävaltuuston jäsenet ymmärsivät edustavansa ensi sijassa omaa kuntaansa – eivätkä esimerkiksi puoluettaan.
Pelkästään Nokian kaupungissa sairaanhoitopiirin korotuksen hyväksyminen olisi merkinnyt kahden miljoonan euron reikää kaupungin omassa talousarviossa.
Sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen ja Tehyn sairaanhoitopiirin ammattiosasto ovat arvioineet 20 miljoonan euron vähennyksen saattavan merkitä jopa 500 henkilötyövuoden vähentämistä ja erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuuden vaarantumista.
Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa sairaanhoitopiirin johdon on pakko kuunnella omistajiensa edustajia, jotta tulot ja menot saataisiin tasapainoon. Hinnankorotukset eivät niitä vastustaneiden kuntien mukaan voi olla pääkeino yhtymän alijäämien kattamisessa. Toimintoja on kyettävä tehostamaan.
Lisäksi kunnissa on halua tarkastella sairaanhoitopiirin hämmästyttävän suurta investointiohjelmaa, joka jatkuu vuodesta toiseen. Lisäksi investointiohjelmasta on arvioitu puuttuvat todella suuria lähivuosien pakollisia investointeja kuten sisäilmaongelmista kärsivien Taysin A-talon ja B-talon tilojen korvaaminen.
Sairaanhoitopiirin taloutta on määrä pieneltä osin paikata ottamalla käyttöön siirtoviivemaksu. Se tarkoittaa sitä, että kunta saa lisälaskun, jos kunnan asukas ei pääse aikanaan keskussairaalasta jatkohoitoon perusterveydenhoitoon