Kuusi vangittuna Pohjanmaan isoista amfetamiinikaupoista

Amfetamiinia. Aihekuva. (Kuva: poliisi)

Poliisi on vanginnut kaikkiaan kuusi ihmistä, jotka ovat osallisia Pohjanmaalla käydyssä suurimittaisessa amfetamiinikaupassa. Kaksi törkeistä huumausainerikoksista vangituista on luovutettu ulkomailta Suomeen. Kaikkiaan epäiltyjä on yli 30.

Pohjanmaalle tuotiin viime vuonna ja kahtena sitä edeltävänä vuonna ennen muuta amfetamiiniöljyä ulkomailta. Sitä toi maahan nelikymppinen ulkomaalainen mies. Öljystä valmistettiin useita kiloja amfetamiinia Suomessa.

Huumeita osti ennen muuta Vaasassa ja Pietarsaaressa asunut mies, joka pystytti myyntiverkoston. Huumeita myytiin sekä suoraan käyttäjille että vähittäismyyjille.

Isokyröläinen mies osti huumeita ja myi niitä eri puolilla Pohjanmaata vähittäiskauppiaille.

Huumausainerikosten selviämien myötä on selvinnyt runsaasti varkauksia ja myös rahanpesuja. Varastettua tavaraa on käytetty huumevelkojen maksamiseen.

Pohjanmaanpoliisi on tehnyt yhteistyötä muun muassa eri maiden viranomaisten, Eurojustin ja Keskusrikospoliisin kanssa.