Yhdeksänmetrisellä matkaveneellä Herrankosken kanavaan ajanut venekunta onnistui saamaan kanavan pois käytöstä perjantaina iltapäivällä puoli kolmen jälkeen. Alavirtaan pyrkinyt vene kiinnitettiin kanavan seinämään ja avattiin portit pohtimatta, onko naru riittävän pitkä. Niinpä vene jäi kiristyneen narun varaan.
Onnena onnettomuudessa olivat sivulliset, jotka sulkivat portin hätäkatkaisimella. Vene ehti kallistua voimakkaasti. Kaatumaan se ei kuitenkaan ehtinyt, joten kaikki neljä veneessä ollutta ihmistä pysyivät kuivina.
Veneellä ei ole uppoamisvaaraa, koska vauriot syntyivät vesirajan yläpuolelle. Kanava saadaan käyttöön uudestaan, kunhan huoltomies saadaan paikalle.