Rivitalon toisen pään asunnosta alkunsa saanut tulipalo tuhosi kaikki talon neljä kotia Lempäälässä sunnuntain vastaina yönä. Asukkaat ja lemmikit saatiin hereille ja turvaan liekeiltä Marjakaari 42:sta. Pelastuslaitos sai hälytyksen 20 minuuttia yli yksi.
Palo levisi yläpohjaa pitkin koko rakennuksen alueelle. Palokunta sai estettyä tulen leviämisen viereiseen noin tuhannen neliön halliin, jossa toimii muun muassa autokauppa. Marjakaari on runsaat puolen kilometriä Ideaparkin kauppakeskuksesta Valkeakosken suuntaan.
Tämän vuoden puolella on tuhoutunut enemmän kuin puolen tusinaa rivitaloa tulipaloissa, joissa palo on edennyt yläpohjaa pitkin, koska palokatkoja ei ole rakennettu. Lisäksi usein eristeet ovat monissa taloissa erittäin tulenarkoja. Räystäitä pitkin etenevät palot ovat erittäin harvinaisia.