Kolumni: Nelipyöräluisua päin liikennemerkkiä ja valopylvästä

Kolmatta kertaa tänä syksynä nurin oleva liikennemerkki.

Viime päivinä liian moni on kertonut omakohtaisen kokemuksen liikennekurin höltymisestä kaupungissa. Jotkut ovat kuulemma ja näemmä alkaneet ajaa ralliotteilla yleisillä teillä, joilla liikennettä on molempiin suuntiin.

Omien havaintojeni perusteella väitteissä saattaa olla totta enemmän kuin toinen puoli. Sunnuntaina vastaani tuli kylki edellä nelisen metriä leveällä jäisellä tiellä auto. Tiedätte kyllä minkä merkkinen.

Jo perjantaamuna havahduin liikennevalopylvään taittumiseen S-marketin luona. Törmäys on ollut todella raju. Muutoin routaisen maan ja kuivabetonin sisässä ollut parisatakiloinen betonijärkäle ei olisi mennyt palasiksi. Toivottavasti kuljettajan ja matkustajien ei käynyt pahasti.

Koska kirjoittelen ja käsittelen kuvia monasti myöhään toimituksessa Puistokadun varrella, näen ja kuulen itsekin jotain kaupungin keskustan pääkadun menosta yöaikaan. Vielä olen uskaltanut istua toimituksessa, vaikka katu kaartuu niin, että aina ei voi olla varma, mihin suuntaan mikäkin sillalta päin tuleva ajopeli lopulta päätyy.

Kadun toisella puolella oleva suojatien merkki on kumossa jo kolmatta kertaa tänä syksynä.

Täytyy kai toivoa, että näyteikkunan alla oleva puolen metrin korkuinen betoniseinä pysäyttää sisään väkivalloin pyrkivät menopelit. Ehkä ajatus puun kaadattamisesta ikkunan edestä infonäytön takia ei ollutkaan pelkästään hyvä idea.

Toimittajana olen näet nähnyt senkin, kun auto on siirtänyt taloa sijoiltaan ja sen, kun auto on läpäissyt talon lähes kokonaan. Noissa tapauksissa kyseessä on kuitenkin ollut rekka-auto.

En kuitenkaan saata olla tässä muistuttamatta siitä, että tavallinen henkilöauto, saati mopoauto, ei ole ralliauto. Ralliauto kestää rakenteensa ansiosta aivan toisenlaisia kolhuja kuin meidän arkiautomme kestävät kantavan rakenteen pettämättä. Meidän autoissamme on vain kolmipistevyöt ja alla tavalliset, usein melko kuluneet renkaat.

Ani harvoin olen nähnyt kenenkään ajavan kypärä päässä tai nuotittavan ensin sen matkan, jonka sitten aikoo hurjastella.

Ehkäpä tärkein havainto on silti se, että rallitaipaleilla liikennettä on vain yhteen suuntaan. Satasta ajava ralliautoilija kohtaa äkkipysähdyksen tullen vain saman voiman, minkä kohtaavat viittäkymppiä nokikkain ajavat.

Olen joutunut paljon ajavana miettimään paikkakunnan liikenneturvallisuutta vaarantavia asioita. En pidä valtateitä sellaisina, päinvastoin ne ovat teistä turvallisimpia.

Viime vuosina ojaanajot ovat Suomessa nousseet nokkakolarien rinnalle ja edelle kuolonkolareiden tilastoissa. Muistelkaapa vain näitä ennen muuta Pohjois-Pohjanmaalla usein sattuneita kolareita, joissa on kerralla kuollut tai loukkaantunut useita nuoria aikuisia.

Juuri tämän lujaa tutuilla teillä ajamisen kulttuurin takia kaupunkimme on vaarallinen liikenneympäristö. Mutkaisia, usein kapeita ja talviaikaan jäisiä teitä, joilta putoaa perin helposti, meillä on riittämiin ja liikaakin.

Vuosikymmeniä maanteitä työkseni ajaneena haluaisin mahdollisimman monen ottavan ajoissa huomioon edes sen, että ajo-olosuhteet vaihtelevat samallakin tiellä rajusti esimerkiksi sen mukaan, kulkeeko tie metsässä vai avoimella paikalla. Tienhoidossakin on suuria ja äkillisiä eroja.

Sulan tien muuttuessa yhtäkkiä peilikirkkaaksi jääksi ei apua ole edes äärettömästä taidosta ja miljoonista ajetuista kilometreistä. Sen sai aikanaan nähdä setäni, koko ikänsä autoilijana toiminut. Upouusi Mercedes meni lunastukseen. Vaarallisen mutkan ei tarvitse olla jyrkkä eikä vauhtia paljon, mikäli renkaiden alla ei ole lainkaan pitoa.