Nokian ydinkeskustasta katoaa lähiaikoina neljä kaupunkikuvaan aina 1950-luvulta asti kuulunutta asuinkerrostaloa. Poutuntien varren talojen purkuluvat on määrä hyväksyä alkavalla viikolla Nokian rakennus- ja ympäristölautakunnassa.
Poutuntie kahdessa, neljässä, kuudessa ja kahdeksassa on yhteensä noin 5900 kerrosneliömetriä. Talojen paikalle nousee lähes kolminkertainen määrä kerrosneliömetrejä. Pelkästään suurimpaan eli 12-kerroksiseen taloon tulee 4400 kerrosneliömetriä. Muut kuudesta uudesta talosta rakentuvat seitsenkerroksisiksi.
Alue on maakuntakaavassa arvokasta rakennetun kulttuuriympäristön aluetta. Nykyisten, ennen vappua tyhjentyneiden talojen kunnostaminen kävisi kuitenkin kovin kalliiksi.