Tartuntatautirekisteriin kirjattiin lauantaina Pirkanmaalle 29 tartuntaa, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki kirjattiin suhteellisen suurten tartuntalukujen kaupunkeihin. Tampereelle kirjattiin jälleen peräti 22 tartuntaa ja koronasta vuodenvaihteen jälkeen kärsineelle Valkeakoskelle kaksi. Kaksi kirjattiin myös Nokialle, jossa tartuntoja on alkuvuodesta ollut melko vähän. Yksi tartunta kirjattiin Akaaseen, Kangasalle ja Ylöjärvelle.
24000 asukkaan Lempäälä säilyi edelleen maakunnan toiseksi eniten taudista kärsineenä kuntana kaikkiaan 120 tartunnallaan. 34000 asukkaan Nokialle tartuntoja on kirjattu kaikkiaan kaksi vähemmän. Runsaan 20000 asukkaan Valkeakosken tartuntamäärä nousi 102 tartuntaan. Suurin piirtein samankokoisessa Pirkkalassa tartuntoja on neljä enemmän ja Nokian kokoisella Ylöjärvellä yksi vähemmän.
Kangasala on on runsaan 30000 asukkaan pirkanmaalaisista kaupungeistä selvinnyt selvästi vähimmällä. Tartuntoja on yhteensä 79. Akaassa tartuntoja on kadehdittavan vähän eli vasta 18.