Erityiskoulutuksen saaneet poliisit toimivat ryhmänä vaativimmissa ja vaarallisimmissa poliisitehtävissä. Tällaisia tehtäviä ovat muun muassa aseistautuneiden ihmisten kiinniotot ja piiritystehtävät.
Mika Vainioranta on ollut perustamassa ja kehittämässä Pohjanmaan poliisilaitoksen vaativien tilanteiden ryhmätoimintaa toiminnan alusta saakka. Vainiorannan työn tuloksena ryhmän osaaminen on yltänyt maan parhaiden joukkoon. Vainioranta toimii Poliisiammattikorkeakoulussa vaativien tilanteiden ryhmätoimintaan koulutettavien poliisien kouluttajana.
Vuoden poliisi nauttii poikkeuksellista työyhteisön luottamusta ja arvostusta. Tehtävillä hän kykenee esimiehenä ja tilannejohtajana toimimaan vaikeissa tilanteissa niin, että hän luo toimintaa rauhoittavan ilmapiirin. Alaiset haluavat työskennellä vuoden poliisin ryhmässä.