Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on jälleen kaksi uutta koronatartuntaa. Tartunnan saaneet kuuluvat samaan tartuntaketjuun, josta kerrottiin torstaina. Altistuneita on yli 70.
Ylen mukaan tartuntaketju on paljastunut Tampereen yliopiston keskustan kampuksella. Siihen kuuluu tähän mennessä seitsemän tartuntaa.
Tampereen yliopistossakin on lukuvuoden aluksi ollut suuria vapaa-ajantilasuuksia ennen muuta opintonsa aloittaneille. Fuksiaisissa ollaan hyvin lähellä lukemattomia muita ihmisiä. Helsingissä kerrottiin vastikään tällaisesta laajasta altistumisesta.
Nuorilla tauti on usein, mutta ei aina, lieväoireinen. Nuoret kuitenkin levittävät tautia eteenpäin myös niille, joille se on huomattavasti useammin erittäin vaikeaoireinen tai jopa tappava.
THL kirjasi perjantaina Tampereelle kaksi uutta tartuntaa. Muihin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntiin uusia tartuntoja ei kirjattu. Onkin varsin todennäköistä, että tartunnan saaneista opiskelijoista monet ovat kirjoilla muualla kuin Pirkanmaalla.
Toisaalta on pakko samalla muistuttaa THL:n tilastoinnin puutteista. Esimerkiksi Turun kaupungin tartuntojen kokonaismäärä laski perjantaina kolmella.